Sanakirjat kuvvaavat asentheita meänkielheen
editOn paljon tutkittu ja toettu ette muterni kirjalisuus aina kuvaaa oman aijan asentheita ja yhteiskuntaa. Ja useasti kaunokirjalisuus kuvvaa sitä mitä muut neuvot/tutkimukset ei pysty kuvvaamhaan: kolektiivisia tuntheita, asentheita, kokemuksia, pyrkimyksiä, aliarviointia, ommaakuvvaa, häpeää, katheutta, kultturin staattysta jnp. Siis stryktyyrit ja verkostot mikkä on näkösellä fyysisessä yhteiskunnassa ja mailmassa löytävät kansa vastaavat stryktyyrit yksityisitten mielissä ja koostavat kolektiivisia tuntheita ja asentheita mitä luova kirjailija sitten kuvvaa. Fyysinen stryktyyri kehittää näkymättömiä kolektiivisia kulttuurisia infrastryktyyriä ja net luovat vastaavia menttaalisia karttoja ihmisitten mielhiin [1], jokka rajamaissa koostavat kulttuurirajan. Nämät näkymättömät stryktyyrit ohjaavat kolektiivisesti yksityisiä ihmisiä koska ihminen on sekä sosiaalinen ette yksityinen henkilö ja kulttuurin tyalismi on meihin kraveerattu olletikki kirjakielen kans.
Kiinostus meänkielheen oli seuraus aiemasta kielipulitiikasta ja heijasti sen aijan kielikulttuurista perspektiiviä. Oli sanonta ette meänkielinen oli vieras Suomessa ja muukalainen Ruottissa. Toinen ylheinen ja vanhaa sanonta on ette on helpompi liittää Stockholmin Suomen kans kun ette saa Ruottin Tornionlaakson osaks Suomea. Aiemin Ruottin tornionlaaksolaisia kuttuthiin ruottiks tornedalsfinnar, siis (Ruottin) Tornionlaakson suomalaisia. Siitä etnonyymistä tuli aijan olhoon ja kulttuurirajan kasvaessa haukkumasana ja alethiin häpeämhään ette olla tornedalsfinne. Se "finne" oli alentava etnonyymi, koska net olit ruottalaisia. Länsipuoliset kuttuit itäpuolisia vonnuiks, ja net jokka halusit yhteistyötä olit porstuasuomalaisia. Siinä niin sanotussa rajarasimin ilmapiirissä perustethiin Ruottin Tornionlaaksolaisitten Kansalinen Yhistys, STR-T (r. Svenska Tornedalingars Riksförbund - Tornionlaaksolaiset), 1981. Perspektiiviä kysheenalaistethiin siksi kun siinä oli "Ruotti" nimessä. Eihään Tornionlaaksossa ole kun yks laakso, väitethiin monelta kantilta. Mutta kaikin on selvästi tietoisia ette on 200 vuoen aikana rakenettu korkean kulttuurisen muurin joka kulkee pitkin syvviintä väylänreittiä ja siis maanraijaa. Ja kun yhistys alkoi töihin niin sen tuotheetkin heijastit yhistyksen mielipitheitä ja histuurihaan juurtunheet asentheet [2].
Meänkielen liike kasvatti 1980-luvulta lähtien ensi kerran Ruottin Tornionlaakson muternissa histuuriassa siviiliyhteiskunnan stryktyyriä missä paikkakunnan entistä suomen murretta kunnioitethiin ja käytethiin raatiussa, teaterissa, e-postiverkostoissa, filmissä, tvssä, kirjalisuuessa, tutkimuksissa, yhistyksissä, kokouksissa, lauluissa, jopa muutamissa internetin kotisivuissa, ja ylheisesti vaphaamin hyvin monessa puoliviralisissa paikoissa [3], ja myöhemin Wikipeetiassaki. Meänkieli sai oman sosiaalisen ja kulttuurisen stryktyyrin, mitä suomen kieli ei ollu 1900-luvula kehittäny aiemin sillä alueela, paitti lestaatialaisuus missä suomi vieläkin oon aktiivi kieli [4]. Siittä syystä meänkielen liike sai pikku hiljaa aina pareman tunnustuksen viranomaisilta. Mutta yhistyksen verkosto seurasi Ruottin valtion viettyä kielipulitiikkaa, joka oli ollu kehittäny yli saan vuoen aikana sosiaalisia ja kulttuurisia, viralisia ja epäviralisia stryktyyriä ja verkostoja jokka kuljit pohjoisesta etelhään, ja vähemin lännestä ithään [5].
Meänkielen liike oli toistakymmentävuotta jälissä ylheistä kehitystä
editVaikka Tornionlaakson maffian tarkotus ei ollu ette eristää meänkieltä suomesta, mutta vaston päin meänkieli on väline millä oppii suomea niin silti Meänkielen liike siviiliyhteiskunnassa oli käytänössä jo 1980-luvula noin toistakymmentä vuotta jälissä Tornionlaakson ylheistä puliittista kehitystä ja sen pyrkimyksiä. Ei eristäminen ollu jälkhiin 1960-luvun loppupuolelta ennää osana Ruottin kielipulitiikasta, vain yhistäminen. 1980-luvula alkoi rajaylimenevää yhteistyötä kehittymhään. Ruottin Tornionlaaksolaisitten Kansalinen Yhistys (STR-T) sovelsi vanhaan kielipulitiikan paikkakunnan murtheesheen, josta sen takia tuli uusi kieli, ja Tornionlaakson maffian petakookinen itea jätethiin syrhjään. Muternin valtion kielipuliittinen stratekian ei otettu huomihoon. Uuempi kielipulitiikka oli esimerkiks käynissä Haaparannala, kunta joka aiemin oli ollu kieltheinen suomele ja yhteistyöle. Mutta Haaparanta ei ollu ennää 1980-luvula halukas tukeaamhaan meänkieltä koska se esti yhteistyötä poikki väylää [6]. Meänkieli näytti jäävän aina suppeamalle alueele, ja se oli meänkielisitten oma kielipuliittinen tahto.
Tämä histuurihaan juurtunu kulttuurinen perspektiivi meänkielheen ei ollu sopusoinissa sen puliittisen työn kansa mitä tehhään molemin puolin Tornionväylää, missä yritethään syrjää myön yhistää aina enemän väylän laaksoja, esimerkiks Tornionlaakson neuvoston kautta ja missä HaaparantaTornio on malliesimerkkinä sen tuotheista niinkun IKEA.
Meänkieli saapi kirjotusmuoon
editMeänkielen kirjotusmuoon William Snell ja Johan Lantto perustit kirjottamalla molemin yhen kirjan kumpiki paikkakunnan murtheela 1940- ja 1960-luvuila. Molemin olit nykysestä Pajalan kunnasta (Erkheikki ja Täräntö) ja siis se murre jätti voimakhaan leiman meänkielen kirjotusmuothoon ja kramatiikhaan.
1980-luvula alethiin kirjottamhaan kirjoja omala kielelä, meänkielelä. Bengt Pohjanen julkasi yhen kirjan 1985: Lyykeri. Rosa Liksom, Suomen Ylitorniosta, julkasi yhen romaanin meänkielelä kans samoina aikoina. Ja samoina vuosina alethiin laatimhaan meänkielen sanakirjoja ja tokymenttiä, osana elvytysprusessista. Matti Kenttä kirjotti meänkielen palstoja Haaparannanlehessä. Muutama kirja ja yksinkertaset meänkielen kuvvaukset kävit eelä ensimäistä sanakirjaa.
Niinkun kirjotusmuoto peilaa Pajalan kunnnan suomen murretta niin meänkielen kirjat heijastavat ja peilaavat oman aijan kulttuuritoimintaa ja näkökulmaa. Samoin sanakirjatki kuvvaavat toimittajitten asentheita kielhiin, kulttuurhiin ja murtheishiin. Matti Kenttä, Lennart Winsa, Karl Pekkari ja sen aijan Läänin koululautakunta alotit kuvvaamista ja toimitit pieniä vihkoja jokka selvitit meänkieltä ja jopa sen murtheitakin. Mutta niissä kuvvauksissa jätethiin lähespä täysin huomaamatta ja keskustelematta minkälainen oli meänkieli/Tornionlaakson murre iänpuolela Tornion väylää. Mitä erotti Tornionlaakson murtheen meänkielestä? Siittä ei tullu koskhaan keskustelua koska oletethiin ette se oli yks ja sama murre molemin puolen väylää. Ja niitä ensimäisiä kirjoja meänkielelä Matti Kenttä ja Albert Pekkari toimitit 1986: Meän kieltä. Siihen oli moni harrastajakirjottaja tuottanu yhen artikkelin kukin, mutta kielenmuotoa Matti Kenttä mookkasi yhtenhäiseksi. Kohtapa oli yhtä monta kirjottajia molemilta puolilta Tornionlaaksoa, juuri piian sen takia ette molemat toimittajat asuit Haaparannala. Kenttä on Suomessa syntynykki. Piethiin ette meänkieli oli yks ja sama murre/kieli molemin puolen raijaa ja ette meänkieli oli se petakookinen väline millä oppii ja lähestyy suomea [7]. Mutta jo tässä kirjassa tekstimäärä oli lähes täysin länsipuolen tumineeraava ja itäpuoli alkoi jäämhään syrhjään.
Suomen Tornionlaakson murtheen jätethiin ulkopuolele
editKehitys jatkoi ja ajatus ette meänkielelä lähestyä suomea jätethiin ja tuli yhä tavalisemaks mielipie ette meänkieltä kirjotethiin ja puhuthiin vain Ruottin Tornionlaaksossa, vaikka kaikin tiesit ette Tornionlaakson murretta puhuthiin molemin puolin väylää. Rajarasimi oli 1980-luvula ylheisempi. Ei ollu luonolista stryktyraliseerattua yhteistyötä kehitetty iänpuolen asukhaitten kans, ja aina vähemin meänkielen asioista. Net suomalaiset jokka olit mukana alussa meänkielen toiminassa jäit pikku hiljaa tien varrele. Suomen Tornionlaaksossa ei ollu itenttiteetin prupleemia ja heitten menttaalinen kartta kulki kans pohjoisesta etelhään, mutta ei paljoakhaan läntheen, ja kiinostus meänkielheen oli sen takia heiko ja piian välistä vähän alentavaki [8]. Iänpuolisetkin piit ette meänkieli puhuthiin vain lännenpuolela ja se oli osa siittä paskakielestä eli rappeutunheesta suomen murtheesta. Ja koska enemistö Ruottin puolela ei osanu kirjottaa eli lukea meänkieltä/suomea se tuotti heikoa meettalingvististä tietoisuutta, joka aiheutti ettei pystytty erottamhaan murtheita yleiskielestä. Suomen Tornionlaaksossa puhuthiin suomensuomea eli suomea, väitethiin, koska suuriin osa meänkielen puhujista ei tieny sanoa mikä on suomen murre ja mikä on suomen yleiskieltä, ja kaikki Suomen murtheet olit suomensuomea, eli vain suomea. Ei oltu tietoisa ette meänkieli oli osana pohjoissuomea. Itte meänkieliset kattoit laattiale kun kysythiin mitä het puhuvat ja sanoit puhuvansa "vain tätä meän kieltä" eli "vain tätä meän suomea" "ei sole oikea suomi" [9]. Ja siis monet asentheet meänkielestä perustuit puutheelisheen luku- ja kirjotustaithoon. Meänkieltä puhuthiin vain Ruottin Tornionlaaksossa ja sillä meinathiin alitajunassa, ja välistä tietoisestiki, vain sitä kieltä mitä puhuthiin epäviralisissa kontekstissa missä on paljon kootinvaihtoa ja niin sanottu turhia lainasanoja. Jos puhui viralista meänkieltä raatiussa se oli suomensuomi, niinkun vieläkin väitethään. Viralista meänkieltä ei ollu, eikä vieläkhään ole monen mielestä. Meänkielen aktivistit saavat useasti kuulla: - Sie joka puhut niin hyvvää suomea, miksis tuota meänkielen asiaa ajat?
Asentheitten muutosprusessi on itenttiteetin muutos
editMeänkielen liike sai m.m sen tuloksen ette syrjää myön yhä useampi alko oppimhaan puhumhaan ja kirjottamhaan viralista meänkieltä ja aloit ossaamhaan lukea ja jonkin verran kirjottaa suomeakin. Meettalingvistinen tietoisuus on heiko sillä jolla on heiko luku- ja kirjotustaito. Kun analfabeetti yrittää analyyseeramhan ommaa kieltä verrattu muihin kielhiin ja murtheishiin se saapi vain hyvin hämäriä kuvia mitä meänkieli on verrattu suomen yleiskielheen ja murtheishiin. Analyysit suoritethiin ruottiks ja tuntheet määräsit asentheet meänkielheen ja suohmeen, koska muita analyysin instrymenttiä ei juuri ollu[10] . Kirjotustaijon kansa meänkieli alkoi kehittämhään meettalingvististä tietoisuutta Tornionlaaksossa ja sen takia meänkieli alkoi muuttamhaan paikkaa mielissä ja siten kulttuurissaki, koska meettalingvistinen tietoisuus sekä meänkielestä ette suomesta kasusi kätevästi ja huomathiin ette viralinen meänkieli on hyvin lähelä suomen yleiskieltä ja mennee kuttua suomensuomeksiki, niinku se oli aina tehtykin. Meänkieli oli aina 1980-lukhuun asti ollu liitetty epäviralisheen tuntheitten ja alitajunan asentheitten mailmhaan missä sillä oli ollu matala staattys ja epäselvä muoto. Moni häpesi ette net ollenkhaan osasit meänkieltä/suomen murretta, olletikki vaimot [11]. Kirjotustaito muutti perspektiiviä ja nosti meänkielen tuntheitten ja asentheitten tasolta, ja moni pystyi kasvamassa määrin analyseeraamhaan asian tilanetta, verrata suomheen, ja päättää mikä olis paras ratkaisu meänkielen elvytykselle. Ja keskusteluista ja puhemuooista kuuli ettei ei kukhaan halunu viralistaa sitä epäviralista meänkieltä, koska ei kukhaan käytä sitä muotoa viralisissa paikoissa. Kaikin haluavat poistaa kaikki kootinvaihtot, turhaat ruottalaiset lainat ja raakaruottalaiset lainat, siis sellaiset lainat jokka tuntuvat liian kummaliselta suomen puhujan korvissa, esimerkiks "inkonttinenssjytti, lantslaaksspeelari, höökerytteri, arpeetsförmeetlinki, faarsuutti, föörtraaksamheetti" etc. Net korvathaan suomen yleiskielen sanoila, eli välistä yritethään keksiä läpinäkyviä omia uusia meänkielen sanoja.
Siittä prusessista alkoi tietoisuus kasvamhaan ette viralista meänkieli mennee väittää ette se on suomen murre. Ja niin se on monen meänkielisitten näkökulmasta ja paikkakuntalaisetkin pitävät piian ylheisesti ette viralinen meänkieli on suomensuomea. Kun joku puhhuu viralista meänkieltä niin kätevästi tullee suunile tällainen väite: - Ethään sie puhu ennää meänkieltä vain suomea/suomensuomea. Sie sanot "esikoulu" ja "viralinen meänkieli" kun met sanoma föörskuula ja formelli suomi ja sulla on niin paljon fiiniä sanoja. Ja toisin päin sattuu kans useasti kun meänkielinen puhhuu viralista meänkieltä Suomessa. Monet on kiinostunheet meänkielestä ja mainovat kuinka hyvvää suomea sitä puhhuu ja saattavat tiiman päästä sanoa: - Etkö voisi puhua meänkieltä että saisimme kuulla kuinka se eroaa suomesta. Ja vastaus on: - No sitähän mie olen puhunu koko aijan!
Meänkielen siviiliyhteiskunta hajoaa
editKehitys jatkoi ja meänkielen siviiliyhteiskunta jakkautui monheen haarhoin ja alethiin laatimhaan kaks sanakirjaa yhestä ja samata taattapaasista: Meänkielen Iso sanakirja ja Meänkielen sanakirja. Toinen sai huomattavan valtion tuen, ja toinen ei saanu yhtään tukea.
Referensiä
editKäytettyjä kotisivuja
editKirjalähtheitä
edit- Elenius, Lars: Nationalstat och minoritetspolitik: Samer och finskspråkiga minoriteter i ett jämförande nordiskt perspektiv, Lund (2006) — ISBN 91-44-04439-9
- Kenttä, Matti, & Wande, Erling (red.) (1992). Meän kielen sanakirja : [Tornedalsfinsk ordbok]. ISBN 91-87410-09-5 (inb)Övertorneå: Kaamos. 240 s.
- Kenttä, Matti & Pekkari, Albert 1986. Meän kieltä. Kirjotuksia Tornionlaakson kielelä. Tornedalica. Luleå.
- Kårsnäs, Mona 1984. Eyvind Johnson och Djävulen. Uppsala universitet
- Pohjanen, Bengt & Muli, Eeva, Meänkieli rätt och lätt, andra upplagan (2007) - ISBN 978-91-89144-36-1
- Pohjanen, Bengt & Johansson, Kirsti, Den tornedalsfinska litteraturen I (2007)
- Pohjanen, Bengt & Johansson, Kirsti, Den tornedalsfinska litteraturen II (2009)
- Winsa, Birger (1991). Östligt eller västligt? Det äldsta ordförrådet i gällivarefinskan och tornedalsfinskan'. ISBN 91-7146-945-1. Stockholm : Almqvist & Wiksell International. Serie: Studia Fennica Stockholmiensia. Diss. Stockholm.
- Winsa, Birger (2005). Socialt kapital i en- och flerspråkiga regioner : svenska Tornedalen jämförd med finska Tornedalen och några nordsvenska kommuner. Stockholms universitet. Finska institutionen. ISBN 91-971948-3-2. Stockholm. Department of Finnish, Stockholm University, 2005
- Winsa, Birger (1998). Language attitudes and social identity : the oppression and revival of a minority language in Sweden Edited by Pauline Bryant. Canberra. Applied Linguistics Association of Australia. Serie: Australian review of applied linguistics. Occasional paper.
- Winsa, Birger (1997). Från ett vi till ett dem Torne älv som kulturgräns. Ingår i: Korhonen, Olavi: Språkliga och kulturella gränser i Nordskandinavien / Olavi Korhonen & Birger Winsa. Umeå. Kulturgräns norr. ISBN 91-88466-08-6.
- Winsa, Birger (2000). Language planning in Nepal, Taiwan and Sweden. Edited by Richard Baldauf and Robert B. Kaplan. ISBN 1-85359-483-0. Clevedon: Multilingual Matters, cop. 2000. Serie: Multilingual matters, 99-0327043-7; 115 s.