Meänmaan hautajäiset piethään enimäksheen vieläki kirkoissa ja vainaja hauathaan arkussa. Harvon kremeerathaan ruumista.
Vanheempi hautajaisperine edit
Ennen kun ihmiset useasti kuolit omassa sängyssä ja kotona oli monela talola ruumislauta riihen alla, jonka ruuhmiinpesijä lainasi ja pani sen kahen toolin välhiin ja sen pääle ruumis. Sitten se pesthiin ja panthiin arkhuun ja sai maata riihessä ette tuli ulosveisu. Sillon vainaja sai maata arkussa kotikartanolla kuusenhaon päälä missä arkku aukasthiin ja veisathiin vainajan talosta. Jälkhiin ulosveisut menthiin saatossa kirkhoon. Lapset räknäsit kuinka monta biiliä oli saatossa. Kolmekymmentä biiliä oli paljon. Nykysin kuolema tullee useasti sairalassa.
Vielä aiemin arkku viethiin kesäisin ja sääriiton aikana jollekkki Ruumistievale ja hauathiin sinne. Sitten syksylä eli talvela kaivethiin arkku ylös ja veithiin kirkole. Ruumisteiva oli santatieva kylän ulkopuolela. Ruuhmiintievoissa liikkui kylälälisitten mukhaan aina paljon manalaisia. Vanheemassa hautajaisperintheesheen littyi paljon kansanuskoa.
Kuoleman tullessa edit
Kun joku kuolee ilmotus tullee alueen aviishiin ja siinä saapi informasjuunija jos on kraviaiset jälkhiin hautajaiset. Vainajan muistoks ja kunniaks sanomakellot, kuolemankellot eli sielunsoitto omassa kirkossa kuuluu muutama päivä jälkhiin kuoleman. Kellot ilmottavat vainajasta ja ette kaikila on sinne samale tiele mentävä. Sopivalla aikaa jälkhiin kuoleman luethaan kirkonmenoissa nimet kaikista viimi aijan kuolheista ja sillä tavala kunnioitethaan vainajia ja ilmotethaan tapahtumasta.
Ulosveisu edit
Hautajaiset alkavat ulosveisula, joka vieläkin on ylheinen. Sillon nouvethaan arkun ja ruuhmiin useasti sairalan kapellista eli ulossaattohuohneesta. Laulethaan virsiä arkku useasti auastu. Ulossaatossa ajethaan välistä kotipaikhaan vähäksi aikaa ja ette vainaja saapi jättää viimiset hyvästit kotipaikhaan ja jatkethaan omhaan kirkhoon ja sen kapelhiin eli aithaan minne jätethään arkku. Kapelissa piethään välistä pienet ulosveisut missä laulethaan, saarnathaan ja puhuthaan. Arkkua välistä auasthaan. Ylimuoniossa hautausmaan aitan ulkovalo pallaa ko aitassa on vainaja. Ja aitan porthaila piethään kynttilässä eli lyhyssä liekkiä niin kauan ko vainaja on aitassa.
Ylimuoniossa vainaja tuothaan hautajaispäivänä kotikartanolle kuusen haonpeitheele, muutamaks tiimaks. Vainajan koissa piethään hartaushetken ja laulethaan. Ulkona laulethaan arkun vieressä lissää ennen kun vainaja jättää koin.
Hautajaiset edit
Hautajaiset vaihtelevat vähän kylästä kylhään. Hautajaispäivänä kunnioitethaan poismenheen kotikylässä vainajaa nostamalla kansan flaun puolheen tankhoon. Ylimuoniossa jatkethaan saatossa jälkhiin ulosveisun vainajan kotikartanolta kirkhoon jossa suoritethaan siunaus, kukkalaitheitten lasku. Kirkosta viethään vainajan viimisele matkale kohti hautausmaata. Kirkonportilta hauvale polku on koristeltu kuusen haoila. Hauan laskun jälkhiin laitethaan hauan pääle kansi, johon laskethaan kuusen hakoja ja niitten pääle kukkalaitheet.
Pajalan seurakunnassa arkku on kapelissa valhmiina ja kannethaan sieltä kirkhoon noin tiiman ennen hauajaisia. Hautajaiset alkavat ette lähimäiset oottavat "porstuassa" papin kans ette kaikki suruväki on istunu ennenku pappi eelä johtaa ensin kantoväen ja niitten perässä lähimäiset kirkhoon. Sillon kanttori pellaa jonku tunnetun laulun, ja Tornionlaakson oma laulu on tulossa yhä suositumaksi. Kantoväki, jolla on tummat vaatheet ja välistä valkeat hanskat ja slipsi, istuu molemin puolin kongia ensi penkilä. Lähimäiset istuvat useasti vasemalla puolela, mutta kans oikeala puolela, toisela penkilä. Muu suruväki taaempana.
Laulethaan tunnettuja virsiä ruottiks ja yhä useamin suomeks ja meänkielelä: Härlig är Jorden/Maa on niin kaunis, Blott en dag ett ögonblick i sänder, Närmare Gud till dig, Tryggare kan ingen vara etc. Virsitten jälkhiin lähimäiset ja muut saattavat pittää puhheita arkun laijala vainajasta. Pari-kolme puhetta on aika ylheistä. Varotethaan moitetta, paremin valosat muistot tuothaan esile.
Hautaus edit
Viiminen virsi hautajaisissa on aina Maa on niin Kaunis, jota nykysin yhä useamin laulethaan meänkielelä eli suomeks. Sillon sukulaiset ja velimiehet eli lapset kantavat arkun ulos, jalat eelä, suruväki seisoo. Hautauskellot alkavat soittamhaan kun virsi loppuu. Kantomiehet vievät vainajan kirkonmaan hautauspaikale suruväen kans jokka kulkevat perässä. Hauta on perehauta eli yhen paikan hauta. Hautauspaikala arkku laskethaan hauthaan. Sielä jätethään viimiset hyvästit puottamalla kukat hauthaan ja puhumalla lyhyesti. Pappi laulaa suruväen kansa "Bred dina vida vingar". Kansi nostethaan pääle ja kukkia jätethään kannen pääle. Kirkon vahtimestari täyttää hauan myöhemin. Jos son yhen paikan hauta hautauskivi eli risti panthaan paljon myöhemin paikale.
Kraviaiset edit
Jälkhiin hautauksen menthään useasti Seurakunnan talhoon kraviaishiin, joka on useasti kirkon kävelymatkala, eli kotikylän yhteishiin huonheishiin. Kraviaisissa eli muistotilaisuuessa tarjothaan ruokaa, kahvia ja useasti toorttaa. Ylimuoniossa piethään muistopuhheet ja muistelthaan vainajaa. Kraviaistalon porthaat on koristettu kuusenhaoila. Valot on kirkhaat koska monela vanheemala on heiko näkö. Sillonki pappi on useasti mukana ja laulethaan virsiä ja luethaan muistoatressit jokka on lähätetty surutalhoon eli hautajaistoimisthoon. Ja kohathaan vanhoita tuttavia mitä ei ole nähty piian kymmenhiin vuoshiin.
Hauanpeitto edit
Ylimuoniossa lähimäiset miehet muuttavat työvaatheishiin ja menevät jälkhiin kraviaiset peittämhään hauan. Net poistavat hauan kannen ja täyttävät hauan. Välistä on maaläjä vähän jäässä mutta homma hoijethaan silti lapioila. Maakupulan pääle siirethään haot ja kukkalaitheet. Lopuks vielä pimeässä tehtään palhjain päin hiljaista kunniaa.