Akamellan hautausmaa on jo yli sata vuotta sitten hylätty hautausmaa Muodoslompolon lähelä, Muonionväylän rannala, ja se oli alkuperin vanhaa pyhä saamelainen paikka. Son Muonioniskan ensimäinen hautauspaikka. Akamella on ylheisesti tunnettu paikka missä liikkuu paljo manalaisia [1].
1600-luvula Lapissa oli kova usko noithiin ja taikhoin, väkevistä saarnoista ja kirkolisista toimituksista huolimatta. Tällä tavala noituus ja taikauskoisuus sai vallan kans Akamellan hautausmaasta. Tarina kertoo, että Akamellan hautauspaikaksi on valinu vainaja itte. Lapinakka oli hauattu. Hän oli panttu ensin sopivaksi kattothuun tiehvaan Muonionväylän varressa. Akka ei kuitenkhaan saanu kaipaamaansa rauhaa, vain ilmestyi sieltä ihmisile huolestunheena sanoen: "Ei tähhään tiehvaan, mutta siihen, joka on alempana"[2]. Ja niin vainaja siirethiin pyytämänsä väylänmukhaan. Tämä kansantarina pani vauhtia Akamellan hautausmaan levottomille manalaisile.
Akamellan ympärilä oli aiemin hirsimuuri. Muurin sisäpuolela oli talvisin valhmiiksi kaivettuja tilapäisiä hautoja, joihin vainajat laskethiin oottamhaan kessää ja kirren sulamista, niin ette vainajale voithiin kaivaa oikea siunattu hauta. Ruumis laitethiin useasti joko arkhuin eli ahkihoin, mutta ruumista varten saatethiin kans veistää noin 4–5-kertanen hirsikehä, joka oli niin suuri, ette siihen saatethiin hauata myöhemin kans muita suvun jäseniä. Kehikon pääle laothiin plankuista päälys. Hautamuistomerkkinä saattoi olla 3-metrinen veistetty hirsi eli pölkky, johon oli kaverettu risti ja risthiin vainajan nimi. Ristin yläpuolela syvenyksessä oli pyöreä klasi, jota kuttuthiin uskonsilmäksi [3].
Suomen soan (1808–1809) jälkhiin muoostui uusi valtakunnan raja Könkämäenoa, Muonionväylää ja Tornionväylää pitkin. Raja hajotti pitäjät ja seurakunnat kahtheen oshaan. Näin kävi Muonioleki ja Akamella jäi vainajitten kans Ruottin puolele, koska se sijaitti väylän länsirannalla. Seurakuntalaisitten yhteisen kalmiston histuuria päättyy oikeasthaan tähhään, kuitekki vasta vuonna 1823.[4] Kun Muonio oli tullu omaksi kirkkoherrakunnaksi vuona 1812 perustethiin noin kuttuttu kirkkotarhaa kirkon vierheen[5]. Ja näin Akamellan hautausmaa alkoi jäähmään unohukshiin. Hirsikehitten päältä kattoplankut lahosit ja tipuit alas, ja vanhaan kansan luut tulit näköselle. Akamella oli pölättävä paikka. Pölön tunnetta lisäsit kaikenlaiset peltiset kilistimet ja helistimet, jokka olit laitettu hautamuistomerkkitten yhteytheen. Tyypilisin kilistin eli helistin oli tuuliviiri. Tuulisella ilmala ne sait aikhaan helisevää epämiellyttäviä ääniä ja tehit hautausmaasta entistäki kammottavaman.[6] Viimein Muonionalustan kauppias Kusto Forsström kauhistui hoitamattomhiin hauthoin ja voimasi ne omala varoila kunthoon[7].
Viiminen ruumis Akamelhaan on hauattu noin vuona 1902. Hän oli Karesuvanon nimismies Forsström, eli eelä mainitun "Muoniovaaran porvarin poika". Häntä kuttuthiin pikkupapiksi. Hän oli nimittäin lukenu papiksi, mutta ryhtyny nimismieheksi, koska ei kokenu tuntevansa kuttumusta papin työhön.[8]
Referensit
edit- ↑ http://detovernaturliga.se/Spokerier/norrbotten1.htm
- ↑ Tausta Akamellan kirkkotarhalle / Ahti Paulaharju, Jatuli, Kemin kotiseutu- ja museoyhistyksen julkaisu, 1964, sivu 5-6
- ↑ Muonion varhaisemmista ajoista / Erkki Kitkiöjoki, Muotka-Rantakokko -suvut ylimuoniolaisia sukuja 1600-luvulta 2000-luvulle, Oulu print Oy, 2002, sivu 33
- ↑ Tausta Akamellan kirkkotarhalle / Ahti Paulaharju, Jatuli, Kemin kotiseutu- ja museoyhistyksen julkaisu, 1964, sivu 7
- ↑ a b Näin elettiin ennen - Fetti Muotka muistelee, Ylimuonion Rauhan Sana, 2002, sivu 53
- ↑ a b Näin elettiin ennen - Fetti Muotka muistelee, Ylimuonion Rauhan Sana, 2002, sivu 54
- ↑ Muonion varhaisemmista ajoista / Erkki Kitkiöjoki, Muotka-Rantakokko -suvut ylimuoniolaisia sukuja 1600-luvulta 2000-luvulle, Oulu print Oy, 2002, sivu 3
- ↑ a b Näin elettiin ennen - Fetti Muotka muistelee, Ylimuonion Rauhan Sana, 2002, sivu 54