1.
- Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
- soi, sana kultainen!
- Ei laaksoa, ei kukkulaa,
- ei vettä rantaa rakkaampaa,
- kuin kotimaa tää pohjoinen,
- maa kallis isien!
2.
- On maamme köyhä, siksi jää,
- jos kultaa kaivannet
- Sen vieras kyllä hylkäjää,
- mut meille kallein maa on tää,
- sen salot, saaret, manteret,
- ne meist on kultaiset.
3.
- Ovatpa meille rakkahat
- koskemme kuohuineen,
- ikuisten honkain huminat,
- täht'yömme, kesät kirkkahat,
- kaikk'kuvineen ja lauluineen
- mi painui sydämeen.
4.
- Täss auroin, miekoin, miettehin
- isämme sotivat,
- kun päivä piili pilvihin
- tai loisti onnen paistehin,
- täss Suomen kansan vaikeimmat
- he vaivat kokivat.
5.
- Tään kansan taistelut ken voi
- ne kertoella, ken?
- Kun sota laaksoissamme soi,
- ja halla näläntuskan toi,
- ken mittasi sen hurmehen
- ja kärsimykset sen?
6.
- Täss on sen veri virrannut
- hyväksi meidänkin,
- täss iloaan on nauttinut
- ja murheitansa huokaillut
- se kansa, jolle muinaisin
- kuormamme pantihin.
7.
- Tääll' olo meill on verraton
- ja kaikki suotuisaa,
- vaikk onni mikä tulkohon,
- maa isänmaa se meillä on.
- Mi maailmass on armaampaa
- ja mikä kalliimpaa?
8.
- Ja tässä, täss' on tämä maa,
- sen näkee silmämme.
- me kättä voimme ojentaa
- ja vettä rantaa osoittaa
- ja sanoa: kas tuoss' on se,
- maa armas isäimme.
9.
- Jos loistoon meitä saatettais
- vaikk' kultapilvihin,
- mis itkien ei huoattais,
- vaan tärkein riemun sielu sais,
- ois tähän köyhäänkotihin
- halumme kuitenkin.
10.
- Totuuden, runon kotimaa
- maa tuhatjärvinen
- miss' elämämme suojan saa,
- sa muistojen, sa toivon maa,
- ain ollos, onnes tyytyen,
- vapaa ja iloinen.
11.
- Sun kukoistukses kuorestaan
- kerrankin puhkeaa,
- viel lempemme saa nousemaan
- sun toivos, riemus loistossaan,
- ja kerran, laulus synnyinmaa
- korkeemman kaiun saa.